Oletko joskus lapsena pitänyt piirtämisestä ja maalaamisesta? Nautitko musiikista ja kauniista kuvista tai maisemista? Tuntuuko, että nykyään ei ole aikaa mihinkään muuhun kuin työhön ja arjen pyörittämiseen? Ahdistaako minuuttiaikataulu tai tarvitsisitko lisää energiaa päivääsi?
Jos sinusta tuntuu, että yksi tai useampi kysymys osui kohdalleen, niin tässä voi olla sinulle vastaus.
Verkkokurssi on nyt tauolla. Liity postituslistalle niin saat heti tiedon, kun uusi kurssi avataan.
Intuitiivinen Woima. Tämän kurssin avulla saat itsellesi sopivan pituisia hengähdyshetkiä arjessasi. Meditaatioiden ja taidetehtävien avulla rentoudut ja palautat oman voimasi. Saat lisää energiaa niihin päiviin, jolloin sitä eniten kaipaat. Stressikin vähenee kuin huomaamatta värien kanssa työskennellessä. Samalla kerron sinulle miten omaan mieleen ja ajatteluun voi vaikuttaa, ja mitä kaikkea aivoissamme oikein tapahtuu. Annan keinoja, joilla saat elämästäsi täydempää ja parempaa, sellaista kuin haluaisit sen olevan.
Mitään taiteellisia lahjoja tai kokemusta et tarvitse, mutta ei siitä tietenkään haittaakaan ole. Kurssi ei opeta sinua piirtämään tai maalaamaan paremmin, vaan tuntemaan itsesi ja hallitsemaan omia tunnetilojasi ja reaktioitasi taidetyöskentelyn avulla.
Susahuu Art, Intuitiivista Woimaa on ainutlaatuinen konsepti, jolla voit opiskella taiteen keinoin
• Miten vähennät kaaosta ja stressiä elämässäsi
• Miten saat napattua pieniä rentoutumisen hetkiä oman arkesi keskellä
• Miten valjastat oman intuitiosi ja luovuutesi täyteen käyttöös
i
• Miten rentoudut meditaation avulla ja mitä hyötyjä siitä on
• Miten voit muuttaa omia rajoittavia uskomuksiasi ja siten elämäsi suuntaa
• Miten värit vaikuttavat elämääsi
• Miten voit parantaa itsetuntoasi ja tunnetilojasi
Joskus oli aika, jolloin minäkin tunsin ahdistusta siitä, etten kokenut saavuttaneeni elämässä niitä asioita joita halusin. En koskaan saanut sitä vakituista työpaikkaa, jollainen kaikilla ikäpolveni ihmisillä kuului olla. Opiskelin, menin naimisiin ja sain lapsia. Kun tuli avioero, koin epäonnistuneeni siinäkin. Lasten kasvatuskaan ei ollut niin yksinkertaista, koin painetta monelta taholta.
Elämä tuntui murjovan, ja tunsin ettei mikään mennyt niin kuin olin haaveillut.
Neljänkympin korvilla pääsin taas opiskelemaan, ja sain itselleni uutta itsetuntoa ja taiteellista identiteettiä. Lisäksi tutustuin NLP-tekniikoihin, joita myöhemmin aloin opiskella ihan tosissaan. Opin, miten voimme itse luoda paremman tulevaisuuden itsellemme, ja että voimme todella vaikuttaa siihen mikä meitä odottaa tulevaisuudessa 😊 Opin hiljentymään itseeni ja että siitä sai uskomattomia voimavaroja arkeen. En enää ollut se pessimistinen ja valittava Susanna.
Taiteen kautta pääsin vaikuttamaan tunteisiini ja opin ilmaisemaan itseäni paremmin ja vahvemmin.
Nyt olen kehittänyt tämän konseptin, jotta sinäkin pääsisit parempaan tunnetilaan ja eroon ikävästä stressistä. Haluan, että saisit samanlaisia voimavaroja ja innostumista kuin itse olen saanut. Haluan opettaa miten voit hallita tunteitasi, tehdä parempia päätöksiä ja saada lisää hyvinvointia. Kaiken tämän taiteen avulla, erilaisia tehtäviä tehden. Saat hyvän syyn ottaa itsellesi aikaa, vaikka vain pienen hetken kerrallaan.
Intuitiivista Woimaa-kurssi sisältää
• Kuusi kurssiosaa, jotka ilmestyvät kerran viikossa
• Jokainen kurssin osio koostuu kolmesta osasta: Teoriavideo, rentoutusäänite ja harjoitusvideo
Lisäksi saat pdf-tallenteen kurssiosion teoria materiaaleista.
• Äänitteiden yhteiskesto on n. 1h per osio. Varaa lisäksi aikaa työskentelylle. Jos aikaa on vähän, äänitteet voi kuunnella myös erikseen oman aikataulun mukaan
.
• Voit tehdä kurssin harjoitukset silloin kun sinulle sopii. Materiaalit ovat käytössäsi 6kk ajan.
• Parhaan oppimistuloksen saat, jos teet harjoituksia useamman kerran. Toistoissa on voimaa!
"Kyllä olet hienosti aloittanut uuden urasi. Ihan sait minutkin tässä ikuisessa stressissä rentoutumaan.
Kirsi"
"Oli kiva kuunnella sinun luento-osioitasi ja rentoutukset sujuivat myös, niihin oli helppo vajota. Jatka vaan samoilla linjoilla :) !
Päivi"
"TEHTÄVÄT OLIVAT HYVIN SELKEITÄ . ERÄS TEHTÄVÄ OLI ITSELLENI ERITYISEN RANKKA, OLEN SAANUT SIITÄ SELVÄSTI APUA. KIVA JUTTU!"
"Oli mukavaa, kun sai tehdä kotona ja oli viikko aikaa tehdä. Mun mielestä on tärkeää, että teet kurssista ja kursseista sun "oman näköisiä" ja sellainenhan se kurssi oli, KIITOS!!!
Sari"
"Kiitos. Juuri täydelliseen kohtaan osui tämä. Samalla löysin uusia piirteitä itsestäni "
"Kun aloitti tehtävät ne imaisivat mukaansa eikä olisi malttanut millään lopettaa 😍
Marjatta"
"Innostava kurssi. Helppo sujauttaa tehtävät osaksi arkea. Tykkäsin käytännönläheisestä ja innostavasta otteestasi teoriapläjäyksissä. Erityisesti nautin rentoutustehtävistä
Sirpa"
Kurssi EI sovi sinulle jos
• Et ole kiinnostunut taidemetodeista
• Haluat oppia teknisesti taitavammaksi taiteilijaksi kurssin avulla
• Et ole kiinnostunut meditaatiotekniikoista
• Aiot korvata jonkun lääketieteellisen hoitomuodon tällä
• Omaat vaativia mielenterveyden ongelmia
• Et halua sitoutua tekemään kurssin tehtäviä
Kurssin myynti on avoinna: SuljettuMitä nopeammin liityt kurssille, sen edullisemmin sen saat!
Tervetuloa mukaan!
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.